torstai 15. tammikuuta 2015

Matematiikkaa(ko)?

Minuun oltiin tuossa syksyn loppupuolella yhteydessä matematiikkalehti Solmusta. En ole yhtään sen kummemmin matematiikkaan suuntautunut luokanopettaja, vaikka aikoinaan luinkin ne yläasteen laajemmat matikkakurssit (vai miten niitä silloin kutsuttiin?) ja lukiossa olin laajan matikan ryhmässä. Mutta kuten sen aikainen opettajani voi todistaa, en loistanut taidollani yhtään. Taustalla oli haluni opiskella lääkäriksi. Mutta sille alalle en sitten suuntautunut, vaan itselleni mielestäni paljon paremmin sopivalle kasvatustieteen saralle.

Minua oli kuitenkin suositeltu, kun lehden toimimuksessa etsittiin luokanopettajaa, jolla olisi jotain sanottavaa ohjelmointiopetuksesta.

Kuten olen tässäkin blogissa kirjoittanut, olen pistänyt noin vuoden ajan oppilaani ajoittain kokeilemaan erilaisia tarjolla olevia koodausivustoja. En osaa itse koodata, mutta jonkinlainen perustaju näistä asioista kuitenkin on. Kun olin kauan sitten lukiossa, oli meillä jotain atk-tunnin nimellä kulkevia opintoja, joissa kirjoitettiin käskyjä ja loppuun "run" ja sitten jokin täplä vilkkui. Tämän enempää en niistä muista.

Näillä erilaisilla koodauksen perustaitoja harjoittavilla sivuilla pääsee kokeilemaan ohjelmointia niin, että pitää miettiä mihin järjestykseen laittaa sopivia käskyjä, jotta haluttu toiminto tapahtuu. Usein pääsee myös kurkkaamaan, miltä tämä näyttää koodikielellä.  Tuollainen käskyjen valinta ja järjestäminen on mielestäni hyvin kehittävää ja onkin ollut kiehtovaa seurata, kun alakoulun oppilaat miettivät otsa kurtussa näitä asioita. Ilo onnistumisesta on varsinkin haastavimmissa tehtävissä käsin kosketeltavaa. Olen itsekin ihmetellyt iltapäivän hurahtamista, kun olen halunnut saada sovelluksen hahmot tekemään vielä jotain.

En ole kuitenkaan ihan varma, mikä pointti tässä koko koodaustohinassa on. Pitäisikö jo alakoulun puolella alkaa opetella ihan koodauskieltä? Vai riittääkö tulevan ops:n toteuttamiseen tällaisten netistä löytyvien sovellusten käyttäminen pelillisesti? Jos riittää, ei tämä osa uutta opetussuunnitelmaa ole mikään ongelma. Oppilaat kyllä osaavat käyttää tarjolla olevia ohjelmia, kunhan opettaja osaa ne heille osoittaa. Mutta jotenkin tuntuu kuitenkin tarpeelliselta pohtia tätä koodaamista ja/tai ohjelmoimista (onko se ihan sama asia?) vähän syvemmin. Luulisin, että osa oppilaista pitää näitä juttuja mukavana ajanvietteenä. Osa miettii tosissaan ja heidän aivonsa saavat hyvää yleisjumppaa. Ja eiköhän löydy niitäkin, jotka osaavat jo kuudellella luokalla koodata jotain mullistavaa. Toivottavasti tälläisille tapauksille löytyy mielekästä tekemistä!

Ai niin, se matematiikkalehti Solmu. Kirjoitin pienen jutun ja se on nyt julkaistu heidän uusimmassa numerossaan. Tästä pääset lukemaan sen! Aikamoisessa seurassa tekstini siellä on, kaikenlaisten lukiouudistusten joukossa...

Ei kommentteja: