sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Saarella-peli

KuumaTVT-hanke on lähestymässä loppuaan. Tulee miltei hengästynyt olo, kun miettii, mitä kaikkea Kuuma-kunnissa on tämän hankkeen puitteissa viime vuosina tehty.

Saarella-peli on yksi hankkeen ansiosta syntynyt juttu. Sitä on pelattu koulussani eri luokka-asteilla vaikka kuinka paljon ja yhä edelleen se on suosikkipeli. Pelin saa pelattua noin puolessa tunnissa, joten se on pelastanut monta sellaista oppituntia, kun alkuperäiset suunnitelmat ovat jostain syystä menneet uusiksi.

Peluutin pelin kuudesluokkalaisillani tässä muutama päivä sitten. Syynä oli osittain se, että halusin testata langatonta verkkoamme rakennuksen remontin valmistumisen jälkeen.  Tarkoitus oli nimenomaan pelata eri laitteilla.

Peli ei otttanut käynnistyäkseen, mutta soitto ylläpitoon ratkaisi ongelman saman tien. Hyvää ja nopeaa palvelua!

Kuten aina, heijastin pelin omalta tietokoneeltani valkokankaalle. Minä myös toimin pelin luojana ja pääsin siis käynnistämään sen, kun oppilaat olivat liittyneet peliin valkokankaalla näkyvällä numerolla.


Pelaajia tuli mukaan paikalla olevien oppilaiden määrä. Jos olisin ilmoittanut tämän pelin numeron jollekin toiselle luokalla jollain tavalla, olisi osallistujia voinut olla vaikka kuinka paljon.


Saarella-peli oli näille oppilaille ennestään hyvin tuttu, joten pelille tyypillinen neuvottelu alkoi saman tien. Oppilaat huutelivat toisilleen, kuka keräisi ruokaa, kenen pitäisi keskittyä metsän hakkaamiseen ja kuka tutkisi saarta. 

Osa pelasi omalla kännykällään. Pienelläkin näytöllä se onnistuu ihan tyydyttävästi.


Mini-iPadit olivat myös käytössä. 



Jotkut taas pelasivat läppäreillä. Minä itse pidän siitä, että näyttö on tässä pelissä vähän suurempi. Eli mieluummin läppäri kuin tabletti. Mutta tämähän on makuasia!


Osa oppilaista hakeutuu mielellään pöytäkoneiden ääreen. Siinä peli toimii myös kaikkein varmimmin kunnolla, tuleehan nettiyhteys piuhaa pitkin.


Jotkut hoksasivat, että peliin saattoi liittyä kaksi kertaa, jos avasi sen kahdelle eri sivulle koneella... Aika kiire kyllä tuli pelikuukauden aikana, kun yritti ehtiä käyttää kaikki toimenpiteet kahdessa pelissä...


Oli mukavaa todeta, miten luokka innostui taas tästä. He alkoivat kiinnittää kunnolla huomiota onnellisuuspisteisiin suunnilleen puolessa välissä ja niitä kertyikin ihan mukavasti. Katselimme pelin jälkeen Saarella-pelin kotisivuilta TOP-pisteitä ja ihmettelimme yhdessä parhaita saavutuksia. Mitähän ihmeen manoovereitä parhaat luokat ovat tehneet?

Toivon todella, että tälle mainiolle pelille löytyy rahoitus myös KuuumaTVT-hankkeen jälkeekin. Käykäähän kokeilemassa!